Jäsentiedotteiden arkisto
Hyvät SSLY: n jäsenet!
Yhdistyksen Vuosikokous pidettiin 10.6.2020. Kiitos vielä kaikille osallistuneille ja erityiskiitos EHL Meira Lääverille ansiokkaasta esityksestä ”Vakavat pään ja kaulan alueen tulehdukset TYKS: n alueella vuosina 2004 – 2019”, jonka hän piti vuosikokouksen jälkeen. Meira Lääveri sai aiemmin keväällä SSLY:n myöntämän 1500,00 euron tutkija-apurahan. Hallituksen kokoonpano muuttui siten, että sihteerinä pitkään toiminut Sirli Hommuk jättäytyi pois ja hänen tilalleen hallitustyöhön valittiin Nina Berkgulla. Syyskuussa pidetyssä järjestäytymiskokouksessa roolit pysyivät muuten ennallaan Ninan otettua vastaan hallituksen sihteerin tehtävän. Vuosikokous päätti säilyttää yhdistyksen jäsenmaksun ennallaan. Accountor toimittaa teille jäsenmaksulomakkeet syyskuun aikana. Jäsenmaksun suuruus on edelleen 50,00 euroa. Toivomme todella, että laskut saadaan tänä vuonna lähetettyä, kuten kuuluukin. Olemme toteuttamassa perjantaina 20.11.2020 Tampereen Kirurgikoulutuskeskuksessa Hands on kurssin (kadaaveri), aiheena kasvotraumat ja ortognaattinen kirurgia. Erva-alueiden erikoistumiskoulutuksesta vastaaville on juuri lähetetty koulutuskutsut. Koulutuspaikkoja on kolme erva-aluetta kohden ja koulutusvastuussa olevat voivat päättää, kuinka monta paikkaa haluavat käyttää ja keitä haluavat koulutukseen lähettää. Koulutuspaikat on pääasiassa tarkoitettu erikoistumiskoulutuksessa oleville yhdistyksen ulkojäsenille. Kirurgikeskus on tehnyt järjestelyjä, jotta koulutus voidaan toteuttaa turvallisesti myös koronaepidemian aikana. Varaudumme toki muutoksiin, mutta tällä hetkellä näin. Odotukset koulutuksen suhteen ovat korkealla ja toivon, että voimme tehdä tästä tuleville vuosille toistuvan käytännön. Hienoa, että meillä on tällaista tarjottavaa. Olemme toistaiseksi järjestämässä samalle päivälle klo 19.00 alkaen pienimuotoisen iltajuhlan Ratinanlinnan sauna- ja kokoustiloissa Aleksanterinkatu 32, Tampere. Varaamme yllin kyllin maskeja, käsidesiä, ruokaa ja juomaa ja turvaväleistäkin huolehdimme. Tilaisuus tietenkin perutaan, mikäli tilanne niin vaatii. Iltajuhla sisältyy kurssimaksuun, muilta ainoastaan iltajuhlaan osallistuvilta peritään 25,00 euron nimellinen maksu. Olet sitten kurssilainen tai et, ilmoittauduthan iltajuhlaan sihteeri Nina Bergkullan sähköpostiin 31.10.2020 mennessä nina.bergkulla@fimnet.fi . Maksu suoritetaan yhdistyksen tilille FI3020013800571233. Laitathan viestikenttään nimesi. Olemme päivittäneet yhdistyksen rekisteriä. Alla on vielä uudelleen yhdistyksen jäsenilleen tarjoama, henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu linkki Dental Trauma Guide- sovellukseen. Toivomme, että siitä on teille työssänne hyötyä.
Kaunista syksyä – pysyttehän terveinä!
Suomen suu- ja leukakirurgiyhdistys ry: n hallituksen puolesta
Tanja Ketola-Kinnula, pj.
Pyydämme jäseniä päivittämään mahdollisesti muuttuneet yhteystiedot sekä jäsenstatukset uusien kotisivujen kautta (https://www.suomensuujaleukakirurgiyhdistys.fi/). Kotisivujen sisältöä kannattaa seurata säännöllisesti. Otamme edelleen mieluusti vastaan kehitysehdotuksia niin kotisivuasioihin kuin toimintaankin liittyen.